Tuet ja hyvitykset ravitsemusyrityksille

ma 8. kesäkuuta 2020 15.47.00

Ravitsemisyritykset voivat saada tukea työntekijän työllistämiseen toiminnan käynnistyessä uudelleen sekä hyvitystä toiminnan rajoittamisesta. Malli koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä osasta ja joita on mahdollista saada kumpaakin.

Hyvitys toiminnan rajoittamisesta

Hyvitystä voivat saada sellaiset yritykset, joiden rajoitusvelvoitteen 4.4. - 31.5.2020 aikainen keskimyynti on ollut pienempi yritystoiminnan luonteen mukaisesti tarkasteltuna joko
- vuoden 2020 tammi-helmikuun tai
- vuoden 2019 huhti-toukokuun keskimyyntiin verrattuna.

Tarkastelu tehdään siltä ajanjaksolta, joka on ollut hakijan kannalta suurempi.

Kompensaatio myönnetään tilavuokrista, lvis-maksuista ja muista samankaltaisista joustamattomista juoksevista menoista aiheutuneesta rasitteesta, ei kuitenkaan ainehankintojen tai palkkojen kustannuksista eikä investoinneista.

Joukkomaksatuksena maksettava hyvitys maksetaan kahdessa erässä. Hyvityksen saaminen ei vaadi yritykseltä toimenpiteitä

Tuki uudelleentyöllistämiseen

Uudelleentyöllistämisen tuella tuetaan ravitsemisyritysten valmiutta ja kykyä työllistää työntekijöitä koronaepidemiaa edeltänyttä tilannetta vastaavalle tasolle toiminnan käynnistyessä rajoitusajan jälkeen.

Tukea on mahdollista saada enintään siitä työntekijämäärästä, joka yrityksellä on ollut helmikuussa 2020 laskennallisesti kokoaikaisessa työsuhteessa. Tukea voidaan kohdentaa myös henkilöstöpalveluyritysten kautta vuokratyönä tai alihankintana hankitun työn maksamiseen. Tuen määrä on 1 000 euroa työntekijää kohden. 

Tuki myönnetään ja maksetaan yrityksen hakemuksesta jo ennen kuin yritys on tosiasiallisesti maksanut palkan työntekijälle tai laskun henkilöstöpalveluyritykselle. Hakemus on jätettävä viimeistään 31.10.2020.

Lisätietoa ravitsemusyritysten tukien hakemisesta KEHA-keskuksesta