Terveystaloustieteen mallinnus: Suomessa ei ole perusteita vaatia ulkomaisilta matkustajilta toista koronatestiä eikä karanteenia

pe 18. syyskuuta 2020 15.21.00

Aalto yliopiston terveystaloustieteen dosentti Miika Linnan mallinnuksen mukaan ”punaisesta” maista tulevien matkustajien tartuttavuus on jopa puolet pienempi kuin ”vihreistä” maista tulevat matkustajat. Tulokset perustuvat faktaan, että jo yksi negatiivinen testi pudottaa tartuttavuutta oleellisesti maahan tullessa.

Toisen testin vaatimukselle Suomessa 72 tunnin kuluttua ei ole tämän tiedon perusteella terveystaloudellisia perusteita. Olisi täysin epäloogista ja myös erittäin kallista testauttaa uudelleen jo todistetusti vähäisemmän tartuttavuuden joukkoa. Myöskään karanteenivaatimuksille pidemmän oleskelun osalta ei ole perustetta.

”Matkustusrajoituksia olisi pitänyt helpottaa, mutta kansainvälinen matkustus uhkaa tyrehtyä lähes kokonaan toisen testauksen vaatimuksen ja karanteeniuhan takia”, toteaa Pertti Yliniemi. ”Mallinnus osoittaa, että nyt on kiire muuttaa kaavailtuja määräysiä faktoihin perustuen ja mielellään tukeutua EU:n yhtenäisiin suosituksiin kuin keinotekoisiin rajoituksiin”, jatkaa Yliniemi.

Lapin terveysturvalliset toimet, muun muassa Covid-19 riskienhallintamalli, minimoi edelleen riskejä. (maskien käyttö, turvavälit, hygienia ja muut turvatoimet)
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mallinnuksen on tehnyt Miika Linna, terveystaloustieteen dosentti, Aalto yliopisto

Mallinnus on tehty seuraavilla oletuksilla:

  • 50.000 matkustajaa molemmissa tapauksissa
  • Tartuttavuus alkaa 5 vuorokauden jälkeen tartunnasta
  • Tartunta näkyy testeissä 5 vuorokauden jälkeen
  • Taudin kesto 14 vrk, jonka jälkeen tauti ei leviä

Laskelma on tehty vertaamalla kahta maata:

  1. Taudin ilmaantuvuusluku on 25/100.000 (vihreä maa, josta tultaessa testausta ei tarvita)
  2. Taudin ilmaantuvuusluku on 40 /100.000 (punainen maa, josta tultaessa yksi negatiivinen testitulos tarvitaan)

Tulokset kertovat, että yhdellä testillä lähtöpäässä punaisesta maasta matkustettaessa tautikuorma jää huomattavasti alle vihreän maan jopa 5:n vuorokauden oleskelun jälkeen. Tartuttavuus Suomessa on lähes kaksi kertaa suurempi vihreistä maista tulevilla matkustajilla ilman testausta kuin punaisesta maasta tulevilla matkustajilla ainoastaan yhden negatiivisen testin jälkeen.

Lisätietoja: Miika Linna, terveystaloustieteen dosentti, Aalto yliopisto puh. 050-362 0796