Lausunto: ”Kaivoslakia muutettava- paikkasidonnaisia elinkeinoja kohdeltava tasapuolisesti”

to huhtik. 11 08:47:00 2019

Lapin matkailuelinkeinon liitto ry ja Pro Kuusamo ry ovat jättäneet työ- ja elinkeinoministeriölle lausunnon koskien kaivoslain toimivuutta. Lausunnon jättäminen liittyy työ- ja elinkeinoministeriön sekä ympäristöministeriön selvitykseen kaivostoimintaa ohjaavan lainsäädännön toimivuudesta.

Lausunnossa esitetään lakeja muutettavaksi siten, että paikkasidonnaisia elinkeinoja kohdellaan nykyistä tasapuolisemmin.

- Kaivostoiminnan paikkasidonnaisuudella ei voida perustella sen etusijaisuutta suhteessa muihin paikkasidonnaisiin elinkeinoihin. Kaivoslain tavoitteiden ja sisällön tulisi selkeämmin heijastaa elinkeinojen tasavertaisuutta. Tämä tulisi ilmetä myös lain sisällöstä, lausunnon laatinut asianajaja Sakari Niemelä Ympäristölaki Oy:stä toteaa.

Kaivostoimintaan liittyvien riskien luonteen vuoksi riskiarvioinneissa tulisi tarkastella todennäköisyyden lisäksi myös vaikutusten merkittävyyttä. Lausunnossa myös painotetaan, että kunnan ja kuntalaisten tosiasiallista vaikuttamismahdollisuutta alueiden käyttöön on vahvistettava.

Lue koko lausunto tästä