Lapin liitto avaa EAKR-haun koronaviruksen aiheuttamien haittojen torjuntaan ja korjaamiseen sekä kuntataloudellisten vaikutusten hallintaan. Tuki myönnetään Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmasta .
Valtio suuntaa suoriin yritystukiin koronavirustilanteessa yhteensä miljardi euroa. Summasta 700 miljoonaa euroa on tarkoitettu Business Finlandin myöntämiin avustuksiin ja 300 miljoonaa euroa ELY-keskusten myöntämiin avustuksiin. ELY-keskusten avustukset on suunnattu 1-5 henkeä työllistäville pienyrityksille.
Finnvera suhtautuu joustavasti kaikkiin koronaviruksen aiheuttamiin rahoituksen järjestelytarpeisiin. Finnveralla on valmius kasvattaa pk-yritysrahoitusta merkittävästi ja auttaa yritykset yli kriisistä. Yrityksellä tulee olla pidemmän aikavälin kannattavan toiminnan edellytykset.
Rahoituspalvelut on tarkoitettu Suomessa toimiville pk- ja midcap-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta.
Lapin Matkailuelinkeinon Liitto kehottaa jäsenyrityksiään ja koko Lapin matkailuelinkeinon toimijoita suhtautumaan Suomen hallituksen ja viranomaisten tällä viikolla tiukentamiin määräyksiin ja suosituksiin suurella vakavuudella tavoitteena vähentää sosiaalisia kontakteja koronavirustartuntojen estämiseksi.