LähiTapiola Lappi on on asiakkaidensa omistama, maailman ainoa lappilainen vakuutusyhtiö, jota myös elämänturvayhtiöksi kutsutaan. Yli 50 000 lappilaista kotitaloutta, yritystä ja maatilaa ovat uskoneet elämänsä ja toimintansa turvaamisen vakuutusyhtön hoidettavaksi. LähiTapiola Lappi tekee merkityksellistä työtä asiakkaiden terveyden, talouden ja omaisuuden turvaamiseksi.
Lue Lisää: LähiTapiola
Hyvä elämä kuuluu tähän päivään ja tulevaisuuteen. Sitä tavoittelemme – sekä asiakkaallemme kumppanina että laajemmin maailmassa.
FCG on kumppanisi, kun haluat kehittää matkailua kestävällä tavalla. Autamme matkailukeskuksia, -alueita ja -yrityksiä sovittamaan tekemisensä yhä paremmin paitsi maapallon kantokykyyn, myös muuttuneisiin odotuksiin. Matkailun on tarkoitus tuoda hyvinvointia talouden, työllisyyden ja ympäristön näkökulmasta. Tässä tasapainoilussa me tuemme ja toimimme kumppanina.
Hyvän elämän tekijät kuuluvat yhteen. Siksi FCG.
Lue lisää: FCG
Lindströmin tekstiilipalvelut joustavat tarpeen mukaan
Lindström on kansainvälinen perheyritys Suomesta. Olemme yksi Euroopan johtavista tekstiilipalveluyrityksistä, jolla on yli 175-vuotinen kokemus tekstiilialalta.
Me Lindströmillä haluamme tarjota asiakkaillemme markkinoiden vastuullisinta tekstiilipalvelua. Tarjoamme ratkaisuja toimitilojen siisteyteen ja sisustamiseen, työpukeutumiseen ja suojautumiseen. Kotimaisena yrityksenä ja kattavan palveluverkoston avulla palvelumme ovat lähellä asiakkaitamme.
Suomalaista palvelua
Lindström tarjoaa kiertotalouteen perustuvia tekstiilipalveluita, jotka helpottavat asiakkaittemme elämää. Tarjoamme kattavat tekstiilialan palvelut työvaate-, matto-, hotelli- ja ravintolatekstiilipalveluista teollisuuspyyhepalveluihin. Vuokratekstiilipalvelu on kustannustehokas ja vastuullinen tapa hoitaa yrityksen tekstiilitarpeet.
Vastuullisuus on yksi arvoistamme
Sitoutumalla toimimaan kiertotalouden ja kestävän kehityksen mukaisesti voimme tarjota asiakkaillemme vastuullisen vaihtoehdon kertakäyttötuotteille, tekstiilien omistamiselle ja kotona pesemiselle.Tytäryhtiömme Comfortan kautta tuotamme hotellien ja terveydenhuollon tekstiilipalveluita. Lindström toimii 22 maassa Euroopassa ja Aasiassa. Työllistämme 4 700 työntekijää maailmanlaajuisesti.
Lue lisää: Lindström Group
Sweco on rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija, joka suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 21 000 asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä.
Rakennettu ympäristö voi olla kaunista myös asiakaskokemuksen näkökulmasta. Kun yhdistämme taidokkaan insinöörisuunnittelun ja ihmiskeskeisen kokemusmuotoilun, vahvistuvat myös liiketoiminnan vetovoima ja vaikuttavuus.
Lue lisää: www.sweco.fi
Yhdessä kohti uusia menestystarinoita. Oulun, Tornion ja Pohjolan Osuuspankit ovat nyt Pohjolan OP. Pohjolan Osuuspankki on Pohjois-Suomessa Oulun talousalueella ja Lapissa 22 kunnan alueella toimiva täyden palvelun finanssitalo, joka tarjoaa ainutlaatuisen pankki- ja vakuutuspalveluiden kokonaisuuden helposti saman katon alta. Se kuuluu suomalaiseen OP Ryhmään ja on yksi suurimmista osuuspankeista. Sen yli 300 asiantuntijaa palvelee pankki- ja vakuutusasiakkaita verkossa, puhelimessa ja kasvotusten.
Jäsentensä omistaman, voimakkaasti kehittyvän ja eteenpäin katsovan pankin tehtävänä on edistää asiakkaidensa taloudellista menestystä. Se kantaa myös vastuunsa omasta toimintaympäristöstään Pohjois-Suomessa ja kehittää sen elinvoimaisuutta. Pankin menestys luo vakautta ja vaurautta, josta hyötyvät sekä asiakkaat että koko yhteisö.
Meiltä saat Pohjois-Suomen laajimmat palvelut yrityksille ja yrittäjille. Ota yhteyttä paikalliseen asiantuntijaan. Olemme sinua varten. op.fi/pohjolan/soitasuoraan
Kansainvälinen Enontekiön lentoasema on 200 kilometriä napapiirin pohjoispuolella sijaitseva lentoasema jota operoi Enontekiön kunnan omistama yritys Enontekiön Lentoasema Oy.
Lentoasema tarjoaa joustavia ratkaisuja matkanjärjestäjille, luoden mahdollisuuden kehittää räätälöityjä palveluita ja kokonaisuuksia asiakkaiden tarpeisiin.